Esittely
Ottelutilastot
Pelicans - Kalpa
2018-2019 - Pelicans B2 - B-nuorten SM-sarja
Klo 12:45 Laune 2
10
Maa

Ennakkoinfo


pelaajat paikalle klo 10.50

jäälämpö vanhalla jäällä klo 12.20-12.30, ottelu alkaa klo 12.45

Toimitsijaryhmä I:

Kello: Kallinen

Kirjuri: Ripatti

Kuulutus: Jääskeläinen

Kuvaus: Piirainen

Jäähy I: Seppälä

Jäähy II: Laakso

KalPa kaatui komeasti kotona


Pelicans voitti sunnuntaina KalPan SOL-Areenalla pelatussa SM-sarjan ottelussa selkeästi numeroin 4-1 (2-1,0-0,2-0).

Pelicansilla ei ollut otteluun sarjan jatkon kannalta panosta, koska mahdollisuudet pudotuspeleihin olivat menneet. Ottelu alkoi nahkeasti, kun alle viiden minuutin pelin jälkeen KalPa teki avausmaalin alivoimalla. Pelicans sai kuitenkin pikkuhiljaa otetta pelistä kun B1-lainahyökkääjä Niko Venäläinen (2+1) onnistui maalinteossa ajassa 7.26. Erän puolivälin jälkeen kotijoukkue siirtyi ottelussa kuskin paikalle B1-lainapakki Pyry Paakin (1+0) tekemällä maalilla. Erä päättyi lukemissa 2-1.

2. erän alku oli Pelicansilta erittäin nahkeaa pelaamista ja erän ensimmäinen tilastotapahtuma oli valmentaja Tomi Sipiläinen pitämä aikalisä. Pelicansin peliote parani tästä hieman, mutta maalinteossa ei onnistunut kumpikaan joukkue 2. erässä.

3. erässä Pelcans ratkaisi pelin, kun Atte Peltonen (1+3) onnistui tekemään maalin alivoimalla. Peltonen oli mainiolla pelipäällä ja hän oli mukana Pelicansin kaikissa maaleissa. Ottelun loppusekunneille Niko Venäläinen teki vielä ylivoimamaalin. Pelicansin maalissa Aku Ripatti onnistui hyvin. Torjuntoja kertyi yhteensä 35 (97,22%).

Ei liveseurantaa



   

   

   

   
Tilastot
4 - 1
(2 - 1) (0 - 0) (2 - 0)
Kalpa
7' Maalisyöttö Peltonen Atte

7' 2. maalisyöttö Hakala Eemeli

11' Maalisyöttö Peltonen Atte

11' 2. maalisyöttö Limtong Sayam

46' Jäähy: 2 min Brofeldt Niki

46' Maali Peltonen Atte

59' Maalisyöttö Peltonen Atte

59' 2. maalisyöttö Limtong Sayam
Lisää uutisia
Kiekkoreipas ry
«  Maaliskuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031
 
Tapahtumaan ilmoittautuminen
TUKIHAKEMUS D-B Juniorit
Kategoriat